Mietteitä kestävästä kehityksestä, ekologisesta ajattelusta.
Kuuntelin pari päivää sitten upean taiteilija Irina Björklundin haastattelua televisiosta. Mielenkiintoisia ajatuksia, näkemyksiä, pohdintoja. Kiehtova tyyppi. Mieleeni jäi erityisesti ajatukset siitä, millä tavoin ihminen voi elää ekologisemmin. Voi hei aloittaa ihan pienillä teoilla! Vaihtaa vaikka käyttämänsä kahvimerkki reilunkaupan kahviin.
Kestävää kehitystä tukevia valintoja olen muutenkin viime aikoina pohtinut tuotekehityksen näyttöä mestaritutkintojen osana tehdessäni. Erityisesti surukukkien näkökulmasta katsoen.
Olen pohdiskellut sidontatöiden maatuvuutta, ja siihen liittyen sidoinkin mm. uurnanlaskua ajatellen täysin maatuvan seppeleen. Pohjana on kotimaista, ojanvarren pajua ja rahkasammalta, kukituksena keväisiä kasveja. Edes rautalankaa ei tämä työ vaatinut. Kaikki palaa luonnon kiertokulkuun nopeasti maatuen.
Tässä talven aikana olen sitonut muutaman arkunkoristeen käyttäen pohjana katiskaverkkoa. Ei lainkaan luonnon kannalta ongelmallista kukkasientä. Katiskaverkko ruostuu ja maatuu aikanaan, vaikkakin melko hitaasti.
Samaista katiskaverkkoa voi käyttää hyvin muidenkin kukka-asetelmien pohjana – yhä uudestaan ja uudestaan.
Olen tehnyt yrityksessäni monia ekologisia ja kestävän kehityksen mukaisia valintoja. Kierrätän ja kompostoin itse kasvijätteet mullaksi, jonka käytän sitten omassa puutarhassani. Kasvatan itse kasveja, joita voin hyödyntää kukkasidontatöissäni. – Voi, miten odotankaan kevättä ja kesää, kun pihamaa ja luonto taas tarjoaa parastaan – ihanaa materiaalia työstettäväksi!
Surulaitteissa käytän puukahvaista ekologista maatuvaa kukkasienipohjaa. Sekään ei liene ihan ongelmaton, mutta on ainakin tavanomaista muovista kahvaa parempi vaihtoehto. Tavoitteena on, että saan siirryttyä vielä ympäristöystävällisempään suuntaan. Rahkasammal on kyllä ihana, lempeä ja hyvin kosteutta pitävä materiaali ja sen käytön toivoisin lisääntyvät surusidonnassa.
Surusidontatöiden rusetteina käytän pääasiassa pellavanauhoja. Muovista tehdyt harsonauhat eivät ole Rönsyn juttu ollenkaan. Muutoinkin käytän sitomiseen lähestulkoon pelkästään juutti- tai niinimateriaaleja.
Tärkeää on se, että ei synnytetä jätettä, vaan kierrätetään ja käytetään uudelleen. Tukkupakkausten kumilenkit voi hyvin käyttää uudelleen sidontatöitä pakatessaan, samoin tukkupakkausten paperikääreet. Sanomalehti toimii kukkien kääreenä mainiosti, ja ruususuppilot voi käyttää useampaan kertaan. Olenkin saanut keväällä ylioppilasjuhlien jälkeen monta kertaa ruususuppiloita palautuksena asiakkailta.
Voi olla, että jotkin luontoa säästävät valinnat eivät säästä minun aikaani tai vaivaani. Menee kauemmin käydä poimimassa mökkimetsästä materiaalia sidontatyöhön kuin että hurauttaisin autolla tukkuun hakemaan nipullisen ulkomaista leikkohavua. Mieluummin kuitenkin valitsen sen mökkimetsän, kotimaisen tuoreen materiaalin ja saanhan siinä samalla itsekin annoksen happea ja luonnossa kulkemisen hyvää vaikutusta! Joulunajan havutöihin olen käyttänyt jo vuosia lähellä olevan Haikalan puutarhatilan ihania erikoishavuja, niin tuoretta kun olla ja voi. Minusta on jotenkin itsestään selvää, että hyödynnän lähellä olevaa, uudistuvaa luonnonmateriaalia ja koen, että moni asiakaskin sitä osaa erityisesti arvostaa. Ja kyllä sidontatöihin kauniisti sammaloituneella oksankarahkalla ihan omanlaisen luonteenkin saa! Luonto on täynnä aarteita ihan jokaisena vuodenaikana!
Kaikki valinnat eivät tietenkään aina ole niitä luonnon kannalta parhaita mahdollisia. Esimerkiksi suurin osa leikkokukista kasvatetaan ulkomailla ja kuljetetaan maailmalta Suomeen. Mielestäni on kuitenkin tärkeää pohtia kestävää kehitystä arjessa, ja miettiä vaikka jokaiselle päivälle yksi uusi asiaa, jonka kautta voi itse osaltaan kantaa kortensa kekoon – tehdä niitä hyviä valintoja.
Ai niin – joku sanoi jossakin, että kukat ovat kyllä ihan paras lahja ystävälle! Ne ilahduttavat saajaansa, niistä ei jää turhaa tavaraa nurkkiin pyörimään ja lopuksi ne menevät kompostiin, josta ne kierrätetään mullaksi uusille kasveille.
Itse saan aika harvoin kukkia, mutta saadut kukat ovat kyllä jääneet mieleen. Lasten syntymien aikana saadut napanuorakimput, kollegalta tullut kukkalähetys, puolison tuomat hääpäiväruusut aina tammikuun lopulla ja muut. Ihania kaikki!
Ps. Alussa mainitsemani Irina Björklundin haastattelu ja hänen innostuneisuutensa kanoista sai minut miettimään, että jokohan ensi kesänä tai viimeistään seuraavana Rönsyn pihamaalla tepastelee muutaman kanan lauma 😊 Ja myynnissä on kukkasidontatöiden lisäksi juuri munittuja munia!
